tiistai 31. tammikuuta 2017

Flirty II


Maailmankaikkeuden ihanin huivi on Janina Kallion Flirty, jos minun tytöiltäni kysytään. Vanhempi tytöistä otti syksyllä käyttöönsä minun Flirtyni, ja nuorempi on siitä lähtien kysellyt, milloin hän saa omansa.


Joululomalla neitokainen sai valita langan Snurresta (Hedgehogia - keneen lie tullut?!). Yhden vyyhdin huivi valmistui nopeasti, ja oli mitä parhain reissuneule alkuvuoden junamatkalle. Parasta tietysti se, että huivi on ollut tokaluokkalaisen kaulassa siitä lähtien ❤.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Hexagon


Joulun jälkeen innostuin taas sisustamisesta. Huonekalut vaihtoivat paikkaansa ja muutama uusi juttukin tuli nettikirpparilta kotia. Kuten tämä keinutuoli ja sen päällä oleva virkattu kalalankapeitto (värjäsin vaalean peiton mustaksi). Keinutuoli tarvitsee alle oman mattonsa, joten sellainen oli virkattava pikaisesti. 


Valitsin malliksi Molla Millsin Hexagonin, joka on helppo virkata juuri sen kokoiseksi kuin on tarve. Tykkään maton modernista ja raikkaasta ilmeestä, joka sopii tuollaisen vanhahkon keinutuolinkin alle. Matto on virkattu Paula-punoskuteesta, jolla syntyi tasaista jälkeä. Narumaisen kuteen virkkaaminen oli kuitenkin harvinaisen rankkaa ja raastavaa käsille. Mutta lopputulos on sellainen kuin halusinkin, joten ei muistella pahalla näitä pieniä haasteita. 

torstai 19. tammikuuta 2017

Tupsupipot

Vuosi 2017 on alkanut nihkeästi. Aamuisin olisi ihana jäädä sänkyyn, vetää peitto korville ja olla vain rauhassa. Mutta koska se ei ole oikeassa elämässä mahdollista, päätin pitää pienen tauon blogimaailmasta ja instagramista. Mietiskelin jatkanko ja jaksanko raportoida, mutta täällä sitä taas ollaan.


Neulonut olen entiseen malliin. Tähän vuoden alkuun näitä oikeasti tärkeitä, eli tyttöjen toiveita. Tein molemmille tytöille pipot kierretyllä joustinneuleella. Ihastuin Snurressa esillä olleeseen pipoon, ja neuloin samanlaiset tytöille. Vaalea lanka on Sandnes Garnin Alpakka/Ullia ja harmaa Lang Yarnsin Merino 120 Superwash lankaa. Tyttöjen päähän sopivat pipot tulivat 3,5 mm puikoilla ja 106 (vaalea) / 110 (harmaa) silmukalla.


Yksinkertaisen mallin kruunaa tupsut. Tekoturkistupsut tilasin Paapolta.  



Langanjämistä neuloin vielä raitalapaset. Liian suuret tytöille, joten taidan ottaa ne itse käyttöön. Ihanaa päästä jämistä heti eroon, tätä pitää harrastaa useamminkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...