sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Snug


Snug on pusero, jonka Veera Välimäki on suunnitellut yhteistyössä Le Chat Qui Tricoten kanssa. Sain testineuloa sen alkusyksystä ja tässä parin kuukauden aikana paidasta on tullut varsinainen luottoneuleeni. Yllättävää sinänsä, sillä minun Snug on kaikkea muuta kuin harmaa.


Mallissa on kaikki suosikkineuleen ainekset muutamalla kivalla yksityiskohdalla höystettynä. Kauluksen resori on kaksinkertainen, etuosasta löytyy hiukan ainaoikeaa ja helma kaartuu takaa pidemmäksi kuin edestä.


Sen verran jouduin muuttamaan neuletta, että purin helman ainaoikean osuuden ja neuloin tilalle perusjoustimen. Käyttämäni lanka, Dropsin Alpaca, on sen verran kevyt ja ilmava varsinkin 4 mm puikoilla neulottaessa, että helma olisi jäänyt kellottamaan. Toimii näinkin.


Hiukan hätäisesti on tullut valokuvat otettua syksyllä, sillä en löytänyt yhtään kuvaa, jossa näkyisi paita takaapäin. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa Ravelrystä Veeran kuvat.

Seuraavat 10 päivää onkin sitten varattu joululahjaneuleille. Miten minusta tuntuu, että tässä tulee vielä kiire ja paniikki?

18 kommenttia:

  1. Onpa vaan hieno! Mä katoin sitä ohjettakin oikein hyväksyvästi, että kivalta näyttää. Tykkään kyllä tosta sun modauksesta oikeastaan alkuperäistä enemmän, sillä mulle se ainaoikein-helma oli vähän turhan hippi, me diplomi-insinöörit vierastamme moista (paitsi tietenkin ne meistä, jotka eivät vierasta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai hippi :D No pienellä modauksella siitä fiiliksestä pääsee eroon ja onhan tää varsin toimiva ohje:)

      Poista
  2. Kaunis neule! En yhtään ihmettele, että on tullut yhdeksi vaatekaapin suosikiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kerrankin tuli heti sopivan pitkät hihat. Ei palele ranteet tässä puserossa:)

      Poista
  3. No ihana on! Tuo neule ja sinun lankavalintasi taitaa ratkaista eräänkin lankakaapissani majailevan Alpaca-pussukan kohtalon :) Joululahjojen suhteen minulla on kerrankin se tilanne, että kaikki on neulottu ja jopa paketoitu ja voin keskittyä neulomaan ihan vain itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinpa joku joulu minäkin tuossa tilanteessa jo hyvissä ajoin! Tässä kun on kaikenlaista "pakollista" neulomista niin yllättäen tekisi mieli aloittaa itsellekin vaikka mitä kivaa:)

      Poista
  4. Niin hieno on, että minäkin taidan kaivaa esille Alpaca-lankani!

    VastaaPoista
  5. On kyllä kaunis! Tässä on pähkäilty Alpaca-takin tarvetta, mutta peruspaitakin vois olla hyvä vaihtoehto. Yksi alpakkatakki odottaa purkua, voiskohan ne langat käyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onhan ne alpaca-partytkin menossa jos vaikka lisää alpakkaa:)

      Poista
  6. Se on kyllä hieno! Kaksinkertainen pääntien resori pitää varmaan muotonsa tosi hyvin. Ja väri on on lämpöisen ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pitää muotonsa ja on ryhdikäs! Näissä alpaca mixeissä on muuten kivat sävyt ja elävä pinta.

      Poista
  7. Ihana peruspusero!
    Ja mä olen niin tykästynyt tuohon taustaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sinua ajatellen yritin etsiä sellaisen kuvan, jossa näkyis ne lintugraffitit paremmin:) Mutta näillä mennään.

      Poista
  8. Nätti neule. JA ihana väri ! :-)

    VastaaPoista
  9. Kaunis neule - ja kivannäköinen koru!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...