lauantai 14. tammikuuta 2012

Sydän


Keitiön seinälle on ripustettu pieni helmivirkattu paperinarusydän. Ei uskoisi, että tämän tekemiseen meni reippaasti yli kaksi vuotta. Ostin käsityökeskuksesta valmiin tekemispaketin ja innoissani aloitin helmivirkkaamaan paperinarua ryijykankaalle. Se oli kuitenkin niin hidasta, että luovutin jossain vaiheessa. Pari kuukautta sitten otin sydämen uudelleen esille ja tein sitä silloin tällöin uudella tekniikalla. Otin avuksi toisen virkkuukoukun, joka piti ryijykankaasta jo läpivedettyjä silmukoita paikallaan.


Projekti ei enää tuntunutkaan ikuiselta, joten sain uutta intoa hommaan. Vihdoinkin siis valmis ja nätti on. Sydän on tehty kaksinkertaisesta paperinarusta ja ryijykankaan taakse on ommeltu vielä tueksi kankaalla päällystetty pahvinpala. En taida ihan heti tehdä toista samanlaista, mutta onpahan kokeiltu.


Peiton palasiakin on tarvittavat 192 kappaletta virkattuna ja pääteltynä. Nyt yritän motivoida itseäni niiden yhdistämiseen. Alkuvuoden tavoitteena on selkeästi saada myös keskeneräisiä ikuisuusprojekteja valmiiksi.

5 kommenttia:

  1. Nätti sydän!

    Odotan innolla peiton valmistumista, ainakin tämä näyte-erä paloista näyttää kovin kivalta :)

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti sydän. Hyvä kun sait valmiiksi! Peitosta tulee varmasti myös ihana. Odotan innolla lopputulosta! ;)

    VastaaPoista
  3. Moi! Sulla on aivan ihana blogi piti selailla heti alusta loppuun.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana sydän! Ja ensivaikutelma on, että kohta sinulla on myös aivan ihana peitto. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä loppurutistukseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...