torstai 6. tammikuuta 2011

Musta matto


Äiti tarvitsee toimistoon maton, ja halusin tehdä sen itse. Kangas-Aitan ohjeella tulee kaunis pyöreä matto ja tällä kertaa tein sen mustana. Virkkasin maton Lilli-ontelokuteesta ja 10 mm koukulla. Omani (valkoisen) tein aikoinaan 8 mm koukulla ja hampaat irvessä niin, että koukut katkeili. Nyt yritin tsempata ja ottaa vähän löysemmin. Pitäähän matolla kokoa olla. Tein myös pari ylimääräistä kierrosta ja sen vuoksi sitten jouduin uloimman kerroksen pylväät korvaamaan kiinteillä silmukoilla. Kude kun loppui kesken, jäi vain 5 cm ylimääräistä. Tähän meni n. 2,7 kg kudetta. Alemmassa kuvassa näkyy kokoero. Musta on n. 113 cm halkaisijaltaan ja valkoinen reilu 90 cm.

Vakavasti harkitsen, jos tekisin uuden myös itselle. Siihen pitää varata 3 kg niin ei tule ylläreitä. Matto valmistuu muutamassa illassa. Tosin nyt sukanneulomisesta kipeytynyt ranne on erittäin kipeä. Maton virkkaaminen on raskasta, ja vähän meinaa käsi jo kiukutella töissäkin. Pitäisi ehkä pitää pieni tauko käsitöistä ja parannella ranne kuntoon.

8 kommenttia:

  1. Kiva matto! Meilläkin voisi nyt ajatella mattoja, kun aika jätti vanhemmasta kisulista, joka ei oikein osannut erottaa mattoa ja hiekkalaatikkoa... :/

    VastaaPoista
  2. Meidän kissalla on pakkomielteenä oksentaa matoille. Onneksi nämä itsetehdyt on vielä säästyneet. Minkäs teet kun ei järkipuhetta usko..

    VastaaPoista
  3. Voi upea!
    Tämmöistä itsellenikin haluan, pitäisi vaan hommata kuteet.
    Sulla on muutenkin tosi kivoja töitä täällä :)

    VastaaPoista
  4. Siitä vaan kuteita ostamaan:)

    Nämä oli vain 25 €. Joku myy valmiina hintaan 230 €:
    http://www.matteriashop.com/product_info.php?cPath=3_96&products_id=283&osCsid=bbs2ckflmiqi3rd6lm22hej0c1

    VastaaPoista
  5. Itellekkin voisin tämmösen maton haluta, aivan ihania :) Siitä sokeritärkkäyksestä... Ei mulla siihen mitään varsinaista ohjetta ollu, tein näin: hanasta kuumaa vettä kulhoon ja siihen sitten sekotin niin paljon sokeria että vesi alkoi jo hieman paksuuntumaan. Siinä liemessä sit uitin niitä liinoja sen aikaa, et ne oli kunnolla kastunu ja puristin ylimääräsen sokeriveden pois. Ja sit laitoin ne vaan muovikulhon päälle kuivumaan pariksi päivää. On niissä kyllä semmonen sokeri-kerros ettei ihan heti kupit lössähäkkään xD

    VastaaPoista
  6. Ja se vielä piti sanoa että jos tekee niitä tärkättyjä koruja niin ne kannattaa pingottaa nuppineulojen avulla kuivumaan, jotta niistä tulee sit symmetrisiä ja suoria.

    VastaaPoista
  7. Tässä seuraava käsityöni:)

    VastaaPoista
  8. lisit laittanut ohjeenkin. Kivoja on.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...