sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tytölle hihatin



Japanilaisesta virkkauskirjasta löytyi ohje myös tähän hihattimeen. Tämä on ollut jo jonkun aikaa valmiina, mutta en millään saanut aikaiseksi virkata noita koristekukkasia. Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja tänään sain sen kokonaisuudessaan valmiiksi. Onhan tätä jo käytettykin balettipuvun kanssa. Alussa tosin tuntui, että lanka kutittaa liikaa. Onneksi taisi olla vain huono päivä ja nyt se on kelvannut päälle ilman nurinaa.

Hihatin on neulottu Rowanin alpaca cottonista 5 mm puikoilla. Loin silmukoita sen verran, että vastasi ohjeen mittaa ja tein sileää neuletta riittävän pötkön. Kirjan virkkausohjeet on helpompi ymmärtää mallipiirrosten takia, mutta neuleohjeet ovat hieman haasteellisempia japaniksi. Kukat on virkattu Purosta ja jostain muusta jämänöttösestä. Kukkien ansiosta hihatin on kyllä kaunis! Tätä voisi pitää kaulaliinanakin, mutta taitaa kutittaa liikaa herkkää kaulaa. Malli malttoi olla paikallaan vain sen verran, että sain räpsäistyä yhden kuvan selästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...