sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Naruhommia

Kotilieden kesänumerossa oli Tuuli-varjostimen ohje. Ihastuin siihen heti, ja Nurmeksessa kun olin, kiiruhdin Käsityökeskukseen ja ostin tarvittavan määrän paperinarua. Neuloin pätkän (95 cm) ainaoikeaa ja ompelin päät yhteen. Vaikeinta oli yläosaan tulevan metallikehikon löytäminen. Alaosa löytyi samasta Käsityökeskuksesta, mutta sellaista, johon saa lampunjohdon kiinni, piti hieman metsästää. Oikeanlainen kehikko löytyi lopulta Hobby Pointista. Metallikehikkojen koko ratkaisi halkaisijan (30 cm), joka on hieman isompi kuin ohjeessa. Helpolla olisi päässyt, kun olisi tilannut koko paketin täältä.Neulomisen jälkeen varjostimeen levitettiin liimaseosta. Liima kovetti paperinarun sen verran kovaksi, ettei se veny ja menetä muotoaan katossa roikkuessaan. Tähän pitäisi sitten tehdä vielä paperinarukukkasia muistaakseni n 40 kpl. Taitaa mennä vähän aikaa ennen kuin innostun. Tosin onhan se näin simppelinäkin ihan nätti.
Lampun johdon ostin Pinosta. Se on Nud Collectionin tekemä, harmaan / hopean värinen. Johdolla on pituutta 2 m. Mietin vielä, miten tuon solmun saisi nätisti vai jääkö noin.

Noin puoli vuotta sitten yritin tehdä tuollaista kattolamppua ihan issekssein. Tähän se päätyi. Ongelmana oli, että varjostin venyi miten sattui. Enpä tajunnut, että liimaa olisi voinut käyttää apuna. Samanlaisesta pötköstä tuli paperinarukranssi. Näitä on vaikka millaisia versioita eri käsityökeskuksista. Meillä kranssi etsii vielä paikkaansa, kun tuntuu vähän jouluiselta vaikkei joulunvärejä olekaan.


Kranssi on koristelu perhosvaloketjulla. Ostin valoketjun edelliseltä Tukhoman matkalta, Vanhasta kaupungista, Kungens lilla piga nimisestä liikkeestä.

3 kommenttia:

  1. Hei miten sait tuon paperinarukranssin noin pyöreäksi??? Oliko sulla alla jokin pyöree kehikko??? Laitatko minulle teko ohjeet?Kiitos!!!! Mää haluiaisin tehdä tuollaisen.
    Kiitos jo etukäteen T. Päikkä

    VastaaPoista
  2. Moi! Kranssi on neulottu ohuesta paperinarusta. Ainaoikein neuletta riittävän pitkä kaitale. Tästä oli tarkoitus tulla lampun kehikko, joten ompelin kaitaleen yhteen lyhyistä päistä. Parempi ehkä kranssia varten ommella yhteen pitkät sivut. Sitten taivuttelin kaitaleen kaksin tai kolminkerroin ja rullasin sen rautakehikon ympärille (halkaisija 25 cm). Kehikon voi kyllä tehdä itsekin paksusta rautalangasta. Sitten vielä saumojen ompelu ja kranssi on valmis.

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    Kiitos sulle ohjeesta!!! Aloin jo kutomaan itselleni tuollaista kranssia paperinarusta, mutta otin valkoista tangolankaa kaveriksi, eli kudon kahdella langalla, joten kranssista tulee ihanan pärröinen :) Ihana kun saa uuden jouluisen kranssin koristeeksi ja kaiken kruunaa sitten kaunis pieni valosarja. Kunhan saan valmiiksi niin voin sitten laittaa kuvan sinulle valmiista kranssista. Kiitos vielä kerran. Näihin todella jää koukkuun :)
    T. Päikkä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...